 |
| Olen siis kuvan poitsu, joka tuossa näyttäisi opettelevan naisten kanssa tanssimista. |
Näiltä kuvan ajoilta se varmaan tarttui. Ei turskan haju vaan kevään ensi ferrexin tuoksu vastaraapatun veneen pohjassa, hiotun lakkakerroksen pöly pellavatukkassa. Vapauden tunne kolmipyttyisen Wicströmin säksättäessä tyynnyttävästi uneen petroolin katkuisessa keulakajuutassa (vasta myöhemmin ymmärsin, että venereissujen jälkeinen päänsärky oli todennäköisesti liuotinkrapulaa).
Tuolta UKK:n ajoilta jäi kytemään harmaasolusopukoihin halu hinkata keväisin puuveneen kylkiä, jännittää turpoaako se ja jos sillä joskus pääsee irti rantahiekasta, kestääkö kone vai puhkooko pohjan siihen "uuteen" kiveen.
Valitettavasti tuo kuvan 50-luvun 7,5 metrinen tasasaumainen, tasaperäinen kaunotar ei selvinnyt Perestroikasta, vaan katosi kuin Neuvostoliiton rippeet 90-luvun Keski-Suomeen eläen ensin useissa eri muodoissa ja eri nimillä Päijänteen alueella. RIP.
 |
| Äitini enon vanha vene, jonka veljeni kanssa "kunnostimme". Alkuperäinen asu edellisessä kuvassa. |
Tästä kuvasta voi tehdä johtopäätöksiä tulevaa projektiani ajatellen. Tärkeintä ei ole seilaaminen vaan ikuinen veneen laitto. Puolustuksekseni haluan kuitenkin korostaa, että tuosta edellisestä veneprojektista on jo noin 20 vuotta. Ja tuleva projektini on "vain" 35 vuotta vanha fiskari, en ole pilaamassa veneilyn historiaa (tällä kertaa). Eikä nytkään ole kyseessä mikään saippuakotelon ja bajamajan ristisiitos, vaan rehellinen puuvene (mahonkinen sellainen tällä kertaa). Mitään pikaliipparia ei siis ole luvassa vaan nyt puksutetaan kahdeksan solmun vauhdilla kohti henkilökohtaista, sosiaalista ja taloudellista konkurssia; tulis edes kunnon peräaallot...
Blogin tarkoituksena on kirjata tulevat korjaukset ja muutokset kronikaksi, josta on myöhemmin helppo kerrata mitä ja miten on tullut tehtyä ja miksi. Samalla toivon viihdyttäväni satunnaisia lukijoita, todennäköisesti aiheutan myötähäpeää ja varmasti kauhua oikeissa veneenveistäjissä.
