Kliimaksi, eli näytös jossa protagonistin kohtalo selviää. Onko kasvukertomuksemme myyttinen saaga vai eeppinen tragedia

Back in the days..

Tasan kaksi kalenterivuotta sitten 27.6.2013 pihaamme peruutti traileri, jonka päällä oli mahongista tehty vene, ehkä pientä viimeistelyä vaille vesillelaskuvalmis kaunotar. Noh, kauneus on katsojan/maksajan silmissä...

Mama's got a brand new bag!

Ja taisi tuo viimeistelykin vähän venähtää kun seuraavan kerran traileri tuli pihaan hakemaan venettä vasta TASAN kaksi vuotta myöhemmin 27.6.2015 ! (Päivämäärä oli puhdas sattuma, jonka huomasin vasta kirjoittaessani tätä ja kaivellessani kuvia tekstin tueksi.)



Kolme kautta siinä sitten siis meni, että pääsimme kokeilemaan edes onko Alviinasta veneeksi vai onko pihallamme hieman toisenlainen leikkimökki.

Pari viimeistä päivää ennen vesillelaskua oli hektisiä; halli piti purkaa pois veneen ympäriltä (kiitos veljelle avusta, ilman apua homma olisi vienyt kolminkertaisen ajan), veneessä oli paljon pientä loppusiloittelua ja säätöä. Lisäksi laskua varten lainattu aggregaatti ja uppopumppu piti testata ja niiiiiin edelleen.....

Hoppuilusta kertonee se, että viisi minuuttia ennenkuin traktori kurvasi pihaan kerkesin vasta ensimmäisen kerran kokeilemaan lähteekö Alviinan kone edes käyntiin. Ja kun työnsi avaimen virtalukkoon ja käänsi... ja yritti uudelleen... ainut ääni oli korviin tuntuva sydämen sykkeen kiihtyminen... kunnes tajusin, että päävirtakytkin on OFF asennossa...

Tuon pikku katkaisijan kääntäminen sai Alviinan sydämen läpättämään iloista puksutusta ja raikkaan harmaanmustan savupilven peittämään pihamme. Kaikki toimii!



Kotkan Moottoriveneseuran kyyti saapui ajallaan ja pakko antaa respektit kuskille! Siinä määrin ahtaista paikoista tuo rattimies yhdistelmän sai liuteltua, että muu maailma olisi varmasti nostanut kätensä pystyyn ja sanonut: pidä tunkkis!



Varsinainen veteen lasku toi suurimman yllätyksen: Alviinan sisäpuolella vesi EI noussutkaan samaan tahtiin ympäröivän meren pinnan kanssa. Vettä ei tullutkaan sisään juuri nimeksikään. Tottakai alapää kastui, mutta odotin Alviinan innostuvan enemmän mereen pääsystä... Ilmeisesti muutaman päivän turvottaminen pihassa oli tiivistänyt pahimmat raot umpeen.

eipä uponnutkaan!

 Nyt Alviina on ollut pari viikkoa vedessä ja kyllä se edelleen vuotaa, mutta pilssipumput käyvät vain harvakseltaan.

Koska pilssit kuitenkin välillä käyvät ja ajoa on toistaiseksi ollut vähän, akut saattavat joutua koetukselle. Tähän haen ekoapua aurinkokennoista. 50 watin kennoilla pitäisi saada riittävästi ylläpitovirtaa akuille (aurinkoista loppukesää toivoen).

Voin vihdoin South Parkia lainaten sanoa: I drive a hybrid!

Let there be SUN!

Päheen moternia technologyä tälle leidille

Vaikka Alviina on VIHDOIN meressä, ei projekti vielä loppukohtauksessaan ole. Jo nyt on listalle tullut sisätilojen täydellisen hiomisen, kyllästyksen ja lakkauksen lisäksi pieniä sähkötöitä (lunttaa Lieke tekstistä) sekä moottorin jäähdytyksen läpikäynti (taitaa stefa tihkuttaa). Niin ja jotain lopullista täytyy tehdä noille pikku vuodoille. Mutta..

Nyt loppukesä nautiskellaan!

Ohessa Tuulensuu Productionin kuvaama ja editoima leffakooste viime päivistä,

https://youtu.be/DNt2rTVY90w



Näkyillään joskus...ehkä...Ja Instagramiin tupsahtelee jostain välillä kuvia  #Alviina...

Kalkkiviivoilla....

Kuten kaikissa projekteissa, myös tässä on tuo D-day alkanut hahmottumaan. Jotain loppusilausta tässä vielä on ollut. Vähän mahonkia tuonne, väriä tänne, lakkaa joka puolelle jne...

Näitä on tehty samanaikaisesti tuon sähkötyön edetessä ja sen jälkeen.

Ihan ekaksi piti se kojelauta saada pakettiin. Aiemmin taisin jo kertoa värikkään tarinani miten päädyin poikittaiseen syykuvioon joten se siitä. Kun palat (tosiaan, jouduin tekemään kahdesta osasta) oli leikattu ja soviteltu ja leikattu oikeaan muotoon, oli aika liimata ne paikalleen. 

Nostelin puntteja...veneeseen

Koska liimaus pitää puristaa mahd. tiukkaan yhteen, eikä oma ahteri kapeutensa vuoksi ja muusta käyttötarpeesta johtuen käynyt, tuli punteillekin näin loppukeväälle hyötykäyttöä! Lisäksi irtotiiliä, täysiä öljykanistereita ja mitä vain painavaa satuin ympäriltäni löytämään painoksi.

Liian vähän lakkaa?

Joitakin päiviä liimaus sai olla rauhassa kun oli muuta puuhaa. Liimaus oli onnistunut todella hyvin eli hiomapaperi vaihteeksi laulamaan.. Lakkakerroksia on tähän saakka tullut poikkeuksellisesti vain 3 ! Alkaa näemmä laiskuutta ja hälläväliä asennetta olemaan ilmassa, puhuttelun aika...

Tuli tuon tasonkin pinta uudistettua...

No eipä nuo pöllömältä näytä nytkään ja toisaalta koko sisäosien puupintojen kunnostus on vasta ensi kaudelle niin kaipa tuo nyt tällä erää kelpaa?

Tässä välissä on hyvä antaa esimerkki siitä miten hionta ja lakkaus voi myös sujua. Esimerkkikappale on perätäkin päälle tuleva koristepala, jonka päälle tulee vetourat kiinnitysköysille (ne kiiltävät metallijutut, joiden kautta narut kulkee).

Oheisissa kuvissa on tilanne, jossa kappale on jo lakattu useaan kertaan. ainakin kahdella välihiontakerralla. Nyt kun on uudelleen lakkauksen aika ja osa on taas hiottu, huomasin pölyt pois pyyhittyäni, että jotain on pielessä. Kauempaa ei huomaa eroa, pinta on haalea hiomisen jäljiltä.

Mutta kun tarkentaa sielun peilit lähemmäksi pintaa huomaa pieniä valkoisia pilkkuja, paljon valkoisia pilkkuja! 

Ei mitään ihmeellistä?

Syitä voi olla useita:

1. Kappaleen hionta on jäänyt liian karkeaksi; epätodennäköistä tässä projektissa, ja jäljetkin olisi enemmän juovia kuin pillkuja.

tää on niin pilalla!

2. Sekoittamisen jälkeen lakan ei ole annettu laskeutua riittävästi, eli odoteltu, että sekoituksessa syntyvät ilmakuplat poistuvat lakasta; ei tälläkertaa sillä hiotussa pinnassa ei ole kraatereita, jotka viittaisivat ilmakupliin.

3. Välihionnan jälkeinen puhdistus ollut huono ja pölyä on jäänyt pinnalle, tai lakkauksen aikana tullut pölyä lakkaan; todennäköisin mahdollisuus näissä ei laboratorio-olosuhteissa

Niin tai näin tuo pirun palikka oli kuitenkin hiottava takaisin puulle ja aloitettava koko lakkauskierros uudestaan. Tämän tyyppisiä epäonnen kantamoisia on sattunut ja tulee sattumaan eri mittasuhteissa vielä paljon, ns. tän homman suola...

Ja aasin silloitta takaisin kertomuksen pariin. Kuten olette huomanneet Alviina on aikaansa seuraava trendejä kokeileva leidi. Niinpä hänkin halusi ottaa witteri kuvat ilman meikkejä ja meikattuna:

Neiti ilman meikkiä

Uppista, lakka loppu...

No todellisuudessahan hioin hytin, kyljet ja pohjan. Hytin ja kyljet lakkasin ja pohjaan vetäisin primerin. Eikä tämäkään mennyt Stömsö-tyyliin.

Lakka loppui kesken viimeisen kyljen, tietysti perjantai-iltana. Toinen takapakki syntyi kun tajusin puolessa välissä pohjaa, että toinen purkki Under water Primeria olikin Primer undercoattia! Ja tietysti ko. Primer on tarkoitettu AIVAN eri tilanteeseen ja paikkaan eikä käy. Tällä kertaa kyseessä oli lauantai-ilta.

Inhottavan samannäköisiä nämä..

Tällaiset kömpelyydet siirtää aina hommia vuorokaudella kun pitää myös odotella kuivumisia.

Proofed bottom

Primerin kuivuttua survoin oikean käden etusormella vetäen pohjan joka saumaan Proof10:iä, eräänlaista bitumitököttiä, jolla toivon hieman lisäaikaa turpoamiselle vesille laskun hetkellä (sormi on vieläkin jäykkä ja särkee iltaisin..).

eka kerros ja heti niin freeshiä..

Pääsimme vihdoin ja viimein maalaamaan pohjaan antifoulingia eli näkyvää kerrosta, jonka tarkoitus on pitää levä, näkit ja muu meren eliöstö irti pohjasta. Kävimme pitkät perheneuvottelut pohjan väristä. Äänestyksen jälkeen kävin ostamassa vihreää.



Pohjan kun sai valmiiksi olikin aika siirtyä nauttimaan perinteisestä keskikesän juhlasta hyvässä seurassa nauttien isäntien vieraanvaraisuudesta ja hyvistä ruoista ja juomista...

aina kun mie flippaan, peto on irti!

Juhannuksen jälkeinen viikko olikin sitten kiireinen.

paarpuuri?

Alviinalle piti keretä maalata vesiraja, laittaa pipa takaraivolle (pressu), leima kylkeen (rek.no.) ajovalot, sisävaloja, törmäyslistaa, sinkki ja kaikenmoista pikkujuttua, jotka oli jääneet vielä tekemättä (pilssipumput kiinni..).

vauhtiraitaa..

Vain palkkatyö häiritsi hyvin sujuvaa harrastusta..

...ja tunnistetta viranomaisille

Viimein tuli epäuskoinen tunne: onko nyt kaikki (siis riittävästi vesillelaskua ajatellen) tehty? Onko todellakin niin, että helmikuussa 2013 alkanut saaga lähenee kulminoitumistaan? Päättyykö kunnostamisesta kertova blogi kliimaksiin vai antikliimaksiin? Onko kelluminen Alviinalle kuin aikuiselle polkupyöranajo vai onko tästä paksusta kaunokaisesta tullut maakrapu, joka viihtyy kallio mahan alla...



Traileri on tilattu puolellepäivin 27.6.. Totuus tulee julki...

Lieke eli Elektrisiteetti

Jos Elias Lönnrot olisi saanut päättää, olisin tehnyt veneeseen lieketöitä. Aamiainenkin olisi tullut liekehellalla ja croissantit paistunut liekeuunissa. Mutta Samuel Roossilla oli isompi (auktoriteetti) ja käytämme sanaa sähkö.

Thomas Edison oli oikeassa, Teslan vaihtovirralla ei ole tulevaisuutta. Kaikki toimii tasavirralla, eikä kukaan tajua muutenkaan miten vaihtovirta toimii. Sanokoon historia mitä tahansa, liputan Edisonin puolesta näissä hommissa.

On paksuutta ja puristetut päät

Shoppailin hieman kaapeleita ja muuta tilpettä uusia sähkövetoja varten. Autosähkö Parkkinen täällä Kotkassa pätki ja puristeli mittojen mukaan valmiit kaapelit. Osallistuin kaapeleiden tekoon mittamiehenä ja turhan lätisijänä. Taktiikka selvästi toimi kun sain piuhat nopeasti ja edulliseen hintaan (tämän tyyppisissä hommissa on aina mukava käyttää paikallisia toimijoita).

Koska en laiskana jaksanut laskea riittävää kaapelin paksuutta otin 50 mm². Moottorilta akulle ja kytkimelle menevät piuhat tuskin hetkessä ylikuumenee.

Akkujen, kytkimen ja kaapeleiden sovittaminen

Akkujen tila sai pienen siistimispäivityksen ja uudet läpiviennit kaapeleille. Halusin käyttökytkimen aiempaa helpompaan paikkaan käden ulottuville, mutta pois näkyvistä (kuten kaikissa venesähkötyöohjeissa neuvotaan).




Ideana on yksinkertainen kahden akun järjestelmä, jossa voi kayttää/ajon aikana ladata joko jompaa kumpaa tai molempia akkuja yhtäaikaa. Uskoisin ajoa olevan vähän, että latailen akkuja kotona kumminkin.

 Kaapeleita kiinnittäessä ymmärsin heti miksi se nimi on sähkö. Samuel Roos oli kertonut että kyseessä on "sähähtämällä säkenöiminen". Ja sitä tosiaan löytyi, koska sulaketaulun puoleinen vienti oli vielä kiinnittämättä ja johdon päät olivat yhdessä... aika hieno show hämärässä veneessä. Välillä mullakin välähtää!

Noiden jöötimpien pötköjen jälkeen joudinkin mukavasti vetelemään ohuemmat piuhat: kulkuvalot, ankkurivalo, sisävalot, merkinantolaite (ammattikielessä kutsumme sitä töötiksi), hakuvalo, pyyhkijä, latauspistokkeet (2xmallia savukkeensytytin ja kerran usb). Kaikkiaan n. 45 metriä piuhaa. Lisäksi tein mittaritaulun alustavat kytkennät. Jotenkin jäi olo, että jotain vielä puuttuu ja yksi kytkinkin oli käyttämättä... no pilssipumputhan sinne vielä piti lisätä. Hyvä muistaa nyt neljä metriä merenpinnan YLÄpuolella...

Hämppy! Eikun sulaketaulu...

Sulaketaulun kytkennät näin simppelissä tapauksessa sujui kätsysti. Ja paikkakin sille löytyi siististi ruorin alapuolelta. Alkuperäinen ajatushan oli saada sulakkeet helposti saavutettavaan, valoisaan paikkaan. No nythän, öhm..siis..no kun..siinä kävi niinkuin silleen että.....

TOOSI helppo saavutettavuus...

Mutta se mittaritaulun yhdistäminen virtalukkoineen ja mittareineen laittoi kyllä Chuba Chupsin pyörimään poskiontelossa saakka..

Ja sit mää olin ihan niiku että TÄH??

Ei ole nakkisormien hommaa. Vaikka olen yksinkertaistanut ja jälleen yksinkertaistanut niin johtojen ja liitosten määrä aiheutti ahdistusta. Koska mittarit ja kytkimet (piti saada niihin myös merkkivalot...) ovat tässä omassa sommitelmassa sangen lähekkäin niin taulun takana on kuin onkin melkoisen sankka viidakko. Täällä ei sanoisi Riggs:cut the red wire!

All systems go!

No nyt vihdoin on paketti jiirissä kuin vanhan ladon nurkka. Kaikki toimii niinkuin olin ajatellutkin! Mitä nyt pari epäolennaista varoitusvaloa ei pala kun pitäisi (öljynpaine ja latauksen valo). Koska niillä ei ole varsinaista käyttöä ennenkuin on laiturista narut irti, taputan itseäni olkapäälle ja sanon hienohan siitä tuli! (nämä valo hommelit setvitään vielä....)

Onko latauksen puuttuvan valon syy täällä?

Seuraava teksti tuleekin sitten viemään meidät jännittäville viime hetken valmisteluille, eli ne pari juttua vielä ennen vesille laskua....stay tuned (ja radiota en asenna! Se on vene, ei auto (ei siinä metelissä kuule nalkutusta kuitenkaan ;-)  ).

"PERINTEINEN" WAPPU

Ilmeisesti tässä on aloitettu uusi perinne. Jo toinen Wappu Ullanlinnanmäen sijaan Alviinan katedraalissa. Marssimisen sijaan RadioSuomiPop ja välttävästi tuuletettu työpiste hyvin sekoitettujen höyryjen keskellä Eversti seurana (yksi).

Jos maalia ei oo, homma seisoo

Tälle juhlapyhälle listalta käteen osui sisäkaton maalaus. Punnittuani eri maalivaihtoehtoja päädyin perinteiseen Ferrexiin. Jostain höpsöstä syystä kuvittelin, että pikkupurkki riittäisi katon kahteen kertaan maalaamiseen. Tämä harha väistämättä johti työn keskeytykseen jo perjantaina ennen ruoka-aikaa katto kertaalleen maalattuna puoleenväliin..

Siisti tuli

Onneksi lauantaina kaupat jälleen avautuivat ja työn sai vedettyä päätökseen vielä samana viikonloppuna. Harvinasta tälle projektille, mutta näyttäisi siltä, että tämä onnistui ensimmäisellä harjoituksella...

Viime jakso loppui jännittävään kuvaan mittaritaulusta ja lupaukseen jatko-osasta. Sulavasti jaksoja yhdistellen näemme nyt miten tarina sai jatkoa...

tällainen se oli

Näissä yli 30 vuotta vanhoissa veneissä on mielestäni se hölmö tauti, että veneet on monesti kovinkin koreita ulkoa ja materiaalit kaikkialla ensiluokkaista. Mutta 70-luvulla joko maku oli denimien takasaumasta tai sitten veneen valmistumisen kynnyksellä ei enää kiinnostus riittänyt kauniiseen viimeistelyyn. Kipparin näkymä on puulaatikko, jossa mittarit on lätkästy keskelle ja vetolaitteen kuoret ja kahva kuin 140:n volvon käsijarru. Mihin katosi 30-50 -lukujen veneiden kauniit mittaritaulut ja koristeelliset kahvat?

Käännä näyttö ympäri niin näet oikeinpäin..

Laatikosta en taida nyt päästä eroon, mutta mittaritaululle TÄYTYY tehdä jotain. Siis suunnittelupöydälle (no ruokapöytähän se virallisesti on..). Eli Touko Pouko Muksuluurista ottaa sakset sekä palan kartonkia ja ryhtyy askartelemaan paskartelemaan Alviinalle sielun. Ensin leikataan kaikki mittarit, valot ja virtalukon. Sitten mietitään mitä katkaisijoita tarvitaan ja askarrellaan sellaiset.

Virtuaalimittaristo simulaatiopurjehduksiin

Mittarit pitää olla kiinni jossain, eli pohja suunnitellaan seuraavaksi..

Ensimmäisiä sovituksia

Seuraava vaihe onkin ostaa mahonkia ja leikellä ja porailla siitä mallin mukainen. Tässä kohtaa katkaisijat ja muut olikin jo piirongissa odottamassa sovittelua. Kun levy sai muotonsa, kaiversin vielä tuon veneen nimen siihen, hioin tolkuttomasti, jonka jälkeen se olikin valmis kyllästettäväksi.

Sovitus autenttiseen ympäristöön

8 kerrosta lakkaa ja taulu alkaa näyttää valmiilta. Samalla tuli maalattua tuo vetolaite mustaksi ja laitettua vähän kromia heijastelemaan...

Nyt se on siis tehty, ja voidaan laittaa sivuun odottelemaan asennusta.

Näissä hommissa on koko ajan pitkiä taukoja kun pitää aina jotain odottaa kuivuvaksi joko kyllästyksen tai lakkauksen jälkeen. Jotta homma ei menisi tuijotellessa maalin kuivamista pyrin pitämään useaa palloa ilmassa yhtäaikaa (ei helppoa likinäköiselle vasenkätiselle).

Tämäkin odottelee kyllästyksen kuivumista..

Tein puhdetöinä muun muassa ahteriin tuollaisen palan suojaamaan täkkiä kiinnitysnarujen hankaukselta sekä törmäyslistaan korjauspalaa (jälleen kiitos Seppälän Venetarvikkeelle, tilattu lista on identtistä alkuperäisen kanssa). Ne ovat nyt kuivumassa kyllästyksen jäljiltä.




Viime kerralla oli myös asiaa etulasien listan löytymisen mahdottomuudesta. Silloin jo päätin kokeilla liimamassalla saumaamista. Lueskelin Puuvenekorjaamo J.Kareisen sivuilta hieman rohkaisua ja kokeilemaan! Ei opi jos ei kokeile sanoi entinen mies heikoista jäistä.

vasen tehty, keskellä massat, oikealla odottaa

Yksi lasi kerrallaan ensin huolellinen suojateippaus karmeihin ja rajausteippaus lasiin. Muutama Ave Maria ja liimapistooli soimaan! Reilusti massaa, jonka vedin tiukasti lastalla kiinni saumaan ja lasiin. Lastan saksin Carte Dor jäätelöpaketin kannesta (siinä oli juuri oikea kaari avauskielekkeessä). Jäätelö toki piti poistaa paketista ennen tätä toimenpidettä.

kelpaa mulle

En tiedä onko Chi löytynyt vaiko vain muuten hyvä flow päällä, mutta tämäkin näyttää onnistuneen! Saumoista tuli siistit, en sotkenut venettä eikä mitään mennyt rikki. Nyt sitten kerätään tietoutta kestääkö, säilyttääkö värinsä ja pysyykö elastisena. Seuraavassa veneessä sitten tietää kannattaako käyttää vai ei.

Ranneliike auttaa aina

Koska sisälle tulee uusi kojelauta (nimitys on sovittu jo aiemmin!) eihän se sovi, että karmit on ihan kuralla! Eli hiomahommiksi meni. Alaosasta olikin lakka lähes kuoriutunut ja paljas puu päässyt kuivumaan. Hionta puulle, kyllästys ja lakkaa päälle. Vasta tämän jälkeen voi kojelaudan levyttää uudelleen, jonka jälkeen voi laittaa mittaritaulun (siis sähköjen jälkeen). Nyt olen katsellut, että sivuseinätkin pitäisi hioa.......

Ei voi asentaa jos pokat on rumat

16.3. HERMOT PETTI, PAKKO MENNÄ HIOMAAN!

Se on kait kevään merkit ilmassa kun elimistö alkaa huutamaan hiomapölyä keuhkoihin, tinnerin ja lakan tuoksua on haistavinaan autoa tankatessa ja työpäivät kuluu selatessa netistä veneen varusteita ja opiskellessa venesähkötöiden alkeita.

Viikonloppuna kävin venehallissa täyttämässä fillarin renkaita kompuralla (unohtui sinne talveksi) ja johan siellä Alviina innostui kuin koiranpentu saippuakuplasta; joko aloitetaan jokoaloitetaan jokojokojoko  joooooko! 

Oli se sen verran hellyyttävää, että pakkohan se oli aloittaa heti maanantaina. Ihan kevyesti vain, hytin sisäkaton putsaamisella ja hionnalla.

Sisäkatossa oli aiemmin kate, vähän kuin auton sisäkatto. Eli vaahtomuovieristeinen kernikate (alunperin varmaan valkoinen...), joka oli liimattu todella pieteetillä kiinni. Olen sitä repinyt tässä parin vuoden aikana irti aina kun on turhauttanut ja nyt oli aika siivota loputkin pois. Vanha sisäkatto oli jo tullut tiensä päähän, kellastunut, repsottava ja niin ... 70-lukunen. Eikä kostea ympäristö ole ehkä paras paikka tällaiselle tiiviille rakenteelle, vaneri katteen alla oli paikoin tummunut ja pilkullinen eli kosteus on päässyt väliin, muttei pois. Onneksi vaneri on lakattu, joten kyseessä oli vain pintaongelma, eikä sentään pehmeää tai älytöntä hometta tuon enempää löytynyt.

Katon putsaus oli helppoa kuin lapsen kasvatus. Ensin kynsit vaahtomuovin irti (lähtee suunilleen räkäpallon kokoisina paloina), sitten raapalla, siklillä ja jopa taltalla nyhtämään sitä liimaa irti. Pahimmat kohdat lämpöpuhaltimella. Lämpöpuhallinta en halunut juuri käyttää kun kattovanerin ulkopuolella on lasikuidutus, jonka en halua korkkaavan irti. Kun kaikki väliköt oli skrapattu, päästin tasohiomakoneen valloilleen.

-mikähän piuha tuokin on?...

Kun katto oli hiottu käänsin (taas) katseeni johtohässäköihin. Katosta roikkuu kymmenkunta piuhaa ilman mitään järkeä. Löytyy mitä mielenkiintoisempaa ratkaisua: johtoja, jotka alkavat esimerkiksi tuosta kuvan pitkästä sokeripalasta (josta ei lähde mitään eteenpäin), vaihtuvat teippiliitoksella parijohtoon jatkuakseen noin metrin päästä jälleen yhtenä piuhana (erivärisenä tosin), menee lasisulakerasian (ilman sulaketta) kautta ns. sulaketauluun?. Sulakkeen toisella puolella tosin ei ole johtoa...

Sähkö"keskus" 

Näitä sitten yksi kerrallaan seuraillaan, että johtaako joku johto johonkin vai onko ne ripusteltu ihan vain minun kiusaksi veneen historian kolmenkymmenen vuoden aikana. Niin sanottu "sähkökeskus" se vasta vinkeä onkin. Ensinnäkin helppoa saavutettavuutta tuskin on käsitteenä edes keksitty kun tuo härdelli on kasattu.

Cyperdyne Systems Inc.

 Ja ilmeisesti vuosien varrella se on alkanut kasvattamaan solukkoaan itsenäisesti (luulen nähneeni Cyberdyne Systemsin logon tuolla).

Eihän tänne mahdu edes kädet...

Olen jo alkuvuosista saakka päättänyt tehdä sähköt uusiksi ITSE. Ainut ongelma tässä on se, että tietotaso on tekniikan merkantin (TUTAins.) eli tasavirrasta tiedän sen, että tarvitaan kierto miinuksen ja plussan välille. Apparaatit survotaan sitten siihen väliin miten parhaiten sopii. Olenkin pitkin talvea huvittanut työtovereita lueskelemalla venesähkötöistä ja ampeereista, volteista ja wateista, liitoksista, johdoista sulakkeista, kytkimistä, katkaisijoista, releistä ja ties mistä. AC/DC:stäkin kuuntelen enää vain biisien loput...

Mutta se sähköistä tässä kohtaa. Kirjoitan niistä sitten taas erillisen avautumisen kun homma etenee.

Löytyy läpikuluneita taitoksia

ja ratkennutta ommelta

Veneen kuomu on nähnyt juhlahetkensä jo vuosia sitten. Haaveisssa onkin kokonaan uusi kuomu, mutta tälle kaudelle on kustannussäästösyistä mentävä vielä tällä vanhalla. Muutama reikä, irronneita ompeleita ja parit pahat läpikulumat on. Onneksi paikalliselta kuomuompelimolta T:mi Venekuomu Ma-Re:ltä löytyy apu. Kuomu fiksattu vuorokaudessa! Ja hävyttömän halvalla! Nyt vain saaviin mäntysuopaliuokseen, että saadaan siisti kolttu Alviinalle kesäksi.

Ylempänä vanhat ja alla uudet..

Käväisin myös pitkästä aikaa Seppälän Venetarvikkeella mahonkiostoksilla... Törmäyslistaa on nyt tilattu ja tarttuipa lautaakin sen verta mukaan, että sain tehtyä uudet etukappaleet kattoluukkujen eteen.

Kaksi mieltä järkyttänyttä takapakkiakin on jo tullut!

Ei luulisi olevan niin harvinaista...

Etulaseihin en löydä oikeaa listaa. Sivuikkunoissa käyttämääni listaa on maailma täynnä, mutta kun etulaseihin tarvitsisin kokoa isompaa niin sitäpä ei olekaan Telluksella! Olen kiertänyt parin kaupungin kaikki kuviteltavissa olevat liikkeet (venetarvike, lasiliike, muovitavaraliike jne:t) läpi, soitellut muihin kaupunkeihin ja ottanut jopa yhteyttä valmistajaan, joka ilmoitti, ettei ole ajanut ko. tavaraa vuosiin, eikä löydy tilausrekisteriä, josta voisi löytyä vähittäisliikkeet, joilla voisi vielä sitä olla...

Taidan siis tehdä sen liimamassalla (himppasen jänskättää mitä siitäkin tulee, ärräpäitä ainakin).

Leikkaa, limaa, askartele kartonkimalli

Toinen lääkitystä vaativa stressin aiheuttaja on tuo tuulilasin
alapuoleinen pinta (käytän tästedes nerokasta nimitystä kojelauta). Askartelin pikkupakkasissa kartongista sapluunan kojelaudasta ajatuksena leikata siihen 4 millisestä sapelimahonkivanerista uuden pinnan. No eihän sitä tietysti just nyt olekaan saatavissa! Ei ainakaan niin, että saisin puun syyt veneen suuntaisesti.

Suunnitelman kanssa takaisin sovituskoppiin. Muutaman päivän mietin muita vaihtoehtoja vain palatakseni takaisin mahonkivanerin pariin. Sain sisäisen rauhan takaisin kun hyväksyin, että puun syyt voivat mennä tässä kohtaa myös poikittain, koska täkkihän jatkuu ulkopuolella valkoisena (tyypillistä kompromissien itselle perustelua...).

Ensimmäinen sovitus

Erinomaisen sapluunan avulla olikin sitten helppo työstää levystä "fitti" kappale! Samalla tuli tehtyä pari muutakin pintaa uusiksi.

Uutta pintaa tasolle

Maston pultit piiloon

Sivupöytä sai uuden päällisen ja sisäkattoon peitelevy maston kohdalle, saadaan pultit piiloon..
Näihin vain kyllästettä pintaan ja pirusti lakkaa ja tulee nätti kuin sika pienenä.

Seuraavaksi suunnitelmassa on kipparin näkymien uusiminen eli mittaritaulun pimppaaminen. Tässä vielä tiiseriksi kuva siitä millainen se oli 9.4.2015. Palaillaan...........